Media, oppiminen ja minä

Meillä on digitaaliset mediat -kurssilla ollut tehtävänä tehdä blogityylinen teksti aiheesta Media, oppiminen ja minä. Päätin sitten julkaista sen täälläkin kun se kerran blogiin sopivaks on kirjoitettu. Nyt siis jos ei koulumaiset jutut kiinnosta niin kantsii jättää lukematta :)

Media, oppiminen ja minä

Kun asioin ruokakaupassa, on yksi asia, joka on tehtävä joka ikinen kerta. Ihan pieni ja vähän aikaavievä juttu, joka nykyään tapahtuu ihan huomaamatta ja jos se jää välistä, tuntuu kuin jotain tärkeää olisi unohtunut. Tuo yksi pieni juttu, jonka orjaksi olen jäänyt on uutisotsikoiden lukeminen. Parilla silmäyksellä saa tietää päivän polttavat puheenaiheet, pintaraapaisun uusimmasta uutistarjonnasta.

Opin lukemaan kuusivuotiaana ja pian sen jälkeen olin erään kerran äitini mukana kauppassa. Olin kovin innostunut uudesta taidostani, joten kaikki piti lukea. Myös ne paljon puhutut lehtien otsikot. Ensimmäisenä silmiini hyppäsi Iltalehden tai muun vastaavan otsikko: ''Mummo murhasi kostoksi''. Kipitin järkyttyneenä äidin luo ja kysyin hämmästyksissäni: ''Äiti, miten mummo voi murhata!?''. Pienen lapsen maailmaan ei tätä ennen ollut mahtunut kuin kilttejä ja pullantuoksuisia mummoja. Tämä taisi olla ensimmäinen median antama oppitunti minulle aiheena ''Pahuutta voi löytyä sieltäkin, mistä sitä ei ikinä uskoisi löytyvän''. Toki myöhemmin on tullut opittua, että etenkin näiden paljon esillä olevien keltaisen lehdistön julkaisuista saa karsia aika rankalla kädellä juttua pois. Jutut ovat huomattavasti kesympiä kun kuorii päältä kaiken mediamässäilyn.

Jostain syystä lehtien ja lehdistön antamat oppitunnit ovat kovin negatiivisia. Loppujen lopuksi suuri pahuuden ja onnettomuuksien tulva on opettanut lukijansa, minut mukaan lukien, turtumaan kaikelle vääryydelle. Liian usein lehtijuttuja lukiessa ''Onhan se kamalaa, että taas on Syyriassa kuollut porukkaa, mutta voivoi sitähän tämä elämä on'' -tyyliset ajatukset tulevat ensimmäisenä mieleen. Seuraavaksi sitä sitten järkyttyy omasta välinpitämättömyydestään. Media siis opettaa meidät turtumisen lisäksi tajuamaan sen, että olemme kylmiä ja välinpitämättömiä toisia ihmisiä kohtaan.

Kaiken tämän huonon ja negatiivisen jälkeen voisi miettiä, mitä hyvää media uutisten ja niiden lukemisen sekä seuraamisen kautta on saanut aikaan minussa. Ensimmäisenä tulee mieleen, että ahkera uutisten seuraaminen tekee valveutuneita kansalaisia. Ei myöskään käy kieltäminen, ettenkö olisi oppinut monista asioista todella paljon juurikin uutisten kautta joko suoraan tai välillisesti. Suuri osa tiedoistani liittyen politiikkaan, maantietoon tai vaikkapa historiaan tulee juurikin median ja uutisten minulle antamista oppitunneista. Tässä siis mainittuna vain muutama esimerkki. Loppujen lopuksi olen siis sitä mieltä että ainakin minun kohdallani hyödyt ovat olleen suurempia ja painavampia kuin haitat.

Vaikka keskityinkin miettimään mediaa ja oppimista vain lehtien ja uutisten kannalta ei pidä unohtaa kaikkea muuta median tulvaa, jonka alle minä muiden kanssaeläjieni tapaan olen tällä pallolla jäänyt. Tietokone ja internet, jotka ovat pienentäneet maailmaa entisestään, televisio, josta myöskin voi seurata vaikkapa juurikin uutisia, sosiaaliset mediat, jotka näin älypuhelinten aikaan keskittyvät entistä enemmän meidän taskuihimme iPhonien ja muiden härpäkkeiden muodossa... ja lista voisi jatkua loputtomiin. Vaikka median kirjo on laaja ja moninainen, koitan itse ainakin vielä pysytellä sen yläpuolella. Haluan olla oman itseni herra ja pitää median vain välineenä, apulaisena tai renkinä. En halua antaa sen orjuuttaa minua. Paitsi, että ne lehtiotsikot nyt vain ovat niin kamalan koukuttavan ohittamattomia..!